Spelttipizza
(uunipellillinen)
pizzapohja:
2,75 dl kädenlämpöistä vettä
½ pkt (25 g) tuorehiivaa
1 tl vuorisuolaa
2 dl spelttihiutaleita
2 dl spelttialkuvehnäjauhoja
2–2,5 dl spelttitäysjyväjauhoja
25 g voita
Pizzan päälle: 250 g tomaattikastiketta (tai punaista pestoa)
kasvistäyte:
1 iso sipuli lohkoina
4 valkosipulinkynttä viipaleina
pala purjoa viipaleina
150 g siitakesieniä viipaleina
öljyä kuullottamiseen
balsamicoa, suolaa, mustapippuria
2 rkl tuoretta hienonnettua basilikaa/persiljaa/oreganoa
100 g sinihomejuustoa
200 g juustoraastetta
Pinnalle: kuivattua kotimaista oreganoa
Liuota hiiva veteen ja lisää joukkoon suola, hiutaleet ja jauhot. Alusta taikina ja sekoita siihen lopuksi sulatettu voi. Anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Valmista täyte. Kuullota pannulla sipuli, valkosipuli, purjo ja sienet. Mausta balsamicolla, suolalla, mustapippurilla ja yrteillä.
Kauli taikina levyksi uunipellille leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen. Levitä tomaattikastike tasaisesti pizzapohjan pinnalle. Lisää kasvistäyte pizzapohjalle ja ripottele lopuksi pinnalle juustot. Paista 250-asteisessa uunissa keskitasolla 12–15 minuuttia. Ripottele pinnalle kuivattua oreganoa.